Eksotea eteenpäinPerjantai 17.3.2017 - Timo Vaikka seuraavan valtuustokauden puolessa välissä sosiaali- ja terveysasiat jääkin kaupungin vastuulta pois, tulee edelleen olla hereillä Eksoten kehityksestä. Tai oikeastaan juuri siksi tulee olla hereillä että maakunta- ja soteuudistukset tulevat! Eksoten säästökuurista on kirjoitettu paljon. Viimeisin oli jyväskyläläisen Heli Larjavan kirjoitus 12.3 Etelä-Saimaassa. Risuja tuntuu tulevan joka suunnalta. Aloin pohtia, että miten Eksotessa toimintaa kehitetään eteenpäin strategia huomioon ottaen. Etsin Eksoten sivuilta tietoa asiakaspalautteen keräämisestä ja yhteistoimintamenettelystä. Asiakaspalautteelle löytyi oma kanava, missä pystyi toimipaikkakohtaisesti antamaan asiakaspalautteen. En löytänyt tietoa siitä, miten palautteet käsitellään. Yhteistoimintamenettelystä (YT-menettely) löytyi esimiehen ohje, joka kertoi, miten YT-menettely toteutetaan. Selvennykseksi sen verran, että YT-menettely on paljon muutakin kuin irtisanomisia ja lomautuksia tehtaileva työkalu. Parhaimmillaan YT-menettelyssä työntekijän ja työnantajan edustajat kehittävät yhteistyössä toimintatapoja koko Eksoten parhaaksi. Mielestäni Eksotea kannattaa kehittää edelleen stategiansa mukaisesti ainakin kahdella tavalla. Asiakaspalautetta voisi käsitellä asiakasraadissa, joka yhdessä henkilöstön kanssa etsisi palautteen pohjalta uusia menettelytapoja tai parantaisi jo olevia. Toinen yhtä merkittävä tapa toimia on YT-menettely, missä aktiivisesti etsitään tapoja toiminnan kehittämiseksi. Tätä voisi tehdä varsinkin yksittäisessä toimipisteessä, joka tuntee oman kenttänsä, ja muuttaa omaa toimintaansa sille kentälle parhaiten sopivaksi. Organisaatiossa henkilöstön edustusta voidaan lisätä myös jopa hallitukseen asti. F-secure on valinnut henkilöstöedustajat myös hallitukseen. ( Yle-uutiset 13.3 ) "F-securen hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan mielestä henkilöstön edustaja auttaa hallitusta tekemään parempia päätöksiä." Iso hyöty on saatu, kun luottamus henkilöstön ja johdon välillä on parantunut. Kun kuullaan mahdollisimman laajasti kaikkia asianosaisia, saadaan monipuolisesti osaamista ja tietoa Eksoten edelleen kehittämiseen. |
1 kommentti . Avainsanat: Eksote, kehittäminen, asiakaspalaute, henkilöstö |