Lappeenrannan hulevesimaksusta

Tiistai 7.3.2017 - Timo


Hulevedet ovat satavaa tai sulavaa luonnollista vettä. Vuonna 2014 voimaan astunut laki ( Vesihuoltolaki 3a) kieltää hulevesien pääsyn normaaliin viemäriverkkoon.

Lappeenranta on tehnyt ansiokasta työtä pien-Saimaan ympärillä rakentaessaan kosteikkoja, mitkä keräävät hulevedet ja maa-ainesta talteen. Samalla Saimaa ei rehevöidy.

Etelä-Saimaassa 7.3 kerrottiin, että Lappeenranta selvittää muutaman kympin hulevesimaksun keräämistä. LPR:n vt. tekninen johtaja Pasi Leiminmukaan kaupunki selvittää mikä on toimiva tapa kerätä maksua.

Mitkä ovat maksun perusteet erilaisilla kiinteistöillä. Jos kiinteistöistä ei tule sulamisvesiä kaduille ja siten hulevesijärjestelmään, onko asukas silloin velvollinen maksamaan hulevesimaksua? Lain lähtökohta on että kiinteistön omistaja vastaa itse tonttinsa hulevesistä. Toissijainen tilanne syntyy, jos kiinteistö liittyy kunnan hulevesijärjestelmään. Silloin toki liittymisestä tulevat kustannukset kuuluvat kiinteistön omistajalle.

Reiluin keino olisi, jos maksussa on kaksi luokkaa. Ne kiinteistöt, mitkä hoitavat omat hulevetensä itse, maksaisivat pienempää yleistä hulevesi maksua. Sillä maksuosuudella katetaan julkisilta tonteilta tulevat kulut. Suurempi maksuosuus tulisi niille kiinteistöille, joiden hulevedet hoitaa kaupunki. Asuminen kun on Suomessa kallista jo muutenkin.

Tai sitten hulevesien kulut hoidetaan sillä "piiloverolla" mitä kerätään Lappeenrannan energialta saatavista osinkotuloista.

Avainsanat: hulevesi, maksu,


Kommentit

10.3.2017 15.18  Katri

Näinhän tämä.
Pinnoittamaton maaperä vetää hulevedet, tiiviin rakentamisen alueella ja tarkkaan asfaltoiduissa paikoissa pärjätään vain hulevesiviemäreillä. Kiinteistävero on jo itsessään näitä kuluja varten ja Lappeenranta on jompitkään ollut maan 2. Sijalla asumiskustannuksissa.
Tässä 1. sija ei ole tavoittelemisen arvoinen paikka.

14.3.2017 9.28  Timo

Tämän päivän E-saimaassa Lappeenrantaa kehuttiin kalliiksi paikaksi asua. Tulen tekemään töitä sen eteen että hulevesikulut katetaan jo valmiiksi kallsita kiinteistöverosta tai sitten vähennetään Lappeenrannan energialta nostettavaa osinkoa.

14.3.2017 14.13  Juha

Kiinteistöjen veroluonteiset kulut ovat jo nyt sietämättömän kovat. Niitä tulee voida alentaa ja kertyvätkin verotulot korvamerkitä. Onko mahdollista saada mistään erilaisten veroluonteisina perittävien valtion/kuntien kassatulojen määrä vuosittain esim vuosilta 70- lähtien. Luulen, että se tilasto valaisisi monta seikkaa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini