Monitoimihalli vai maakunta-areena?

Maanantai 13.2.2017 - Timo


Jäähalli ja urheilutalo ovat tulossa remonttikohteiksi. Varsinkin jos jäähallin katto menee uusiksi, kannattaa rakentaa jo kokonaan uusi halli. Monitoimihalli on paras ratkaisu monen lajin tulevaisuuden turvaamiseksi. Urheilutalon remontin budjettiarvio on n. 12,6 miljoonaa.
Kysymys kuuluu että minne rakennettaisiin? Jos halutaan aidosti maakunnallinen areena, niin nykyisten jäähallin tai paloaseman maisemat eivät ole hyviä. Jos areena rakennetaan muualla kuin 6-tien laitaan, on muualta maakunnasta tulevia turha haikailla mukaan osallistumaan tapahtumiin saati investoimaan kiinteistöön. 
Keskusta-alueella tuleva areena on hyvä ratkaisu jos halutaan samalla tukea vahvemmin koulu- ja höntsäliikuntaa. Mutta pelkään ettei silloin saada elinkeinoelämälle hyötyä. Muuta liikuntapaikkarakentamistarvetta  Lauritsalaan ja Sammonlahteen halli ei juurikaan poista.
Lauritsalaan tarvitaan uusi liikuntasali jo pelkästään koulun tarpeisiin. Nykyinen sali on liian pieni jo nyt ja siellä oppilaat oirehtivat huonosta sisäilmasta edelleen. Samoin Sammonlahteen tarvitaan isompi halli yhtenäiskoulun oppilaille ja länsi-alueen vähenevän liikuntatilan korvaajaksi.
Mielestäni paras paikka  maakunta-areenalle on  Ikean yhteydessä. Silloin maakunnasta on helppo tulla mukaan rakentamaan aidosti maakunnallista tapahtuma-areenaa, mistä elinkeinoelämä aidosti hyötyy. Voisi ehkä Ikeakin innostua rakentamaan areenan naapuriin. 

Avainsanat: liikunta, halli, maakunta


Kommentit

14.2.2017 20:42  Jarkko

Onkohan siitä Kärkkäisen tontista olemassa jotain sitovia varauksia, jotka ovat vielä voimassa ties kuinka pitkään? Kuten Ikealla oli, ennen kuin ostivat koko tontin. Muutenhan se paikka olisi loistava, kannatan! Mihin mielestäsi se halli pitäisi rakentaa, jos tuo paikka ei käy eli mikä olisi kakkosvaihtoehto? Ja mitäs Kisapuistolle sitten tehtäisiin, jos hali pitää purkaa? Ja vielä, mikä olisi Saipan osuus tulevasta hallista, he kun olisivat kuitenkin pääkäyttäjä. Pelkkä vuokralainen?

25.2.2017 14:06  Timo

Seuraavaksi paras paikka olisi familycenterillä. Jos siis halutaan aidosti maakunnallinen halli. Liiga-Saipa voisi olla osaomistaja. Kisapuistoa voisi kehittää joko ulkoliikunta-alueena tai asuntoalueena.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini