Monitoimihalli vai maakunta-areena?Maanantai 13.2.2017 - Timo Jäähalli ja urheilutalo ovat tulossa remonttikohteiksi. Varsinkin jos jäähallin katto menee uusiksi, kannattaa rakentaa jo kokonaan uusi halli. Monitoimihalli on paras ratkaisu monen lajin tulevaisuuden turvaamiseksi. Urheilutalon remontin budjettiarvio on n. 12,6 miljoonaa.
Kysymys kuuluu että minne rakennettaisiin? Jos halutaan aidosti maakunnallinen areena, niin nykyisten jäähallin tai paloaseman maisemat eivät ole hyviä. Jos areena rakennetaan muualla kuin 6-tien laitaan, on muualta maakunnasta tulevia turha haikailla mukaan osallistumaan tapahtumiin saati investoimaan kiinteistöön.
Keskusta-alueella tuleva areena on hyvä ratkaisu jos halutaan samalla tukea vahvemmin koulu- ja höntsäliikuntaa. Mutta pelkään ettei silloin saada elinkeinoelämälle hyötyä. Muuta liikuntapaikkarakentamistarvet
Lauritsalaan tarvitaan uusi liikuntasali jo pelkästään koulun tarpeisiin. Nykyinen sali on liian pieni jo nyt ja siellä oppilaat oirehtivat huonosta sisäilmasta edelleen. Samoin Sammonlahteen tarvitaan isompi halli yhtenäiskoulun oppilaille ja länsi-alueen vähenevän liikuntatilan korvaajaksi.
Mielestäni paras paikka maakunta-areenalle on Ikean yhteydessä. Silloin maakunnasta on helppo tulla mukaan rakentamaan aidosti maakunnallista tapahtuma-areenaa, mistä elinkeinoelämä aidosti hyötyy. Voisi ehkä Ikeakin innostua rakentamaan areenan naapuriin.
|
3 kommenttia . Avainsanat: liikunta, halli, maakunta |
Lauritsala vs. Kaukas?Lauantai 11.2.2017 - Timo Kaukaan koulun remontti on nostettu tapetille. Pitäisikö lapset hajauttaa useampiin eri kouluihin että remonttirahoille löytyisi parempikin kohde? Ainakin yksi kohde olisi Lauritsalan yläkoulu, minkä oireselvityksen tuloksia odotellaan vähintään jännityksellä.
Kaksi sarjaisen koulun lakkautus on jo isompi projekti. Pitääkö Myllymäkeen ja Kimpiseen rakentaa lisää sekä Lauritsalaan enemmän, että lapset mahtuu?
Alueella asuvien lasten ikäluokat voisi olla ainoa peruste, millä perustella terveen koulun lakkautus voidaan perustella.
Vanhempainillassa Lauritsalassa kerrottiin aikanaan, että koulu on rakennettu hiekalle. Tämä tarkoitaa, että vettä nousee kapilaarisesti betonissa ylöspäin. Siis perustus on kastunut alhaalta päin. Millä sen korjaat?
Toivottavasti Lauritsalaan rakennetaan uusi koulu, jotta lapsille saadaan oikeasti terve koulu. Eikä tähän pidä sotkea tervettä Kaukaan koulua. Kahden koulun laittaminen vastakkain on keinotekoista. Varsinkin jos toinen kouluista on niin hyvässä kunnossa, ettei ole rakenteellista syytä luopua terveestä kiinteistöstä.
|
1 kommentti . Avainsanat: kouluverkko, Lauritsala, Kaukas, |
Eksotelle palautettaPerjantai 10.2.2017 - Timo Omat kokemukset viimeisen puolen vuoden aikana läheisten huolenpidosta ovat olleet hyvät. On käyty geriatrilla, päiväkirurgialla, hammaslääkärissa.... Monessa polvessa sukua on monenlaista huolehdittavaa. Aikataulut ovat pitäneet. Hoito ja jälkihoito on huolehdittu ja asiakkaita on kohdeltu ihmisinä.
Parannettavaa toki vielä on, mutta suunta on hyvä. Jos ei ole saatu kaikkein kovinta erikoislääkäriä palkkalistoille, on palvelu ostettu tarpeen mukaan muualta. Varmasti järkevää taloudellisesti.
Yhden kehitysehdotuksen annan: Kirjatkaa järjestelmiin myös henkilön kutsumanimi. Varsinkin vanhoille ihmisille on tärkeää, että häntä kutsutaan tutulla nimellä. Vaikka se ei passissa lukisikaan. Kutsumanimi löytyy kun kysytään potilaalta tai omaisilta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eksote, kehitettävää, |
Liikuntapaikoista kokonaiskuvaKeskiviikko 8.2.2017 - Timo Lappeenrannassa sisäliikuntapaikat ovat myllerryksessä. Urheilutalon remonttia suunnitellaan. Sammonlahden halli menee uusiksi uuden kouluratkaisun mukana. Lauritsalan kouluratkaisu tulee vaikuttamaan myös liikuntapaikkoihin. Ja vielä maakuntahalli.... Liikuntapaikosta tulee tehdä kokonaiskuva, mikä pitää sisällään liikuntapaikkojen suunnittelun eri harrastuksille kuntoliikujista koululiikuntaan ja kilpaurheiluun. Tanssijat tarvitsevat tarvitsevat jonkin verran tilaa, harraste liikkujat lajista riippuen saman verran tai enemmän ja salibandy ja koripallo ison kentän. Ja vielä päiväkotilapset sekä eri ikäiset koululaiset peruskoulusta toisen ja kolmannen asteen aikuisiin vielä eri kokoisia tiloja.
Lisäksi tiloja kannattaa suoraan myös kohdentaa eri harrastusryhmille. Alakouluille missä on pienemmät salit, voidaan suoraan suunnata eri höntsäliikkuja porukat tai harrastukset mitkä ei tarvitse niin paljon tilaa,
Näiden kaikkien käyttäjien pitää päästä ääneen, kun toivottavasti tehdään uudessa valtuustossa uudella hallintomallilla jonkinlaista strategista suunnitelmaa liikuntapaikoista. Ja vielä toivottavasti hyvässä yhteistyössä kouluratkaisuiden kanssa. Samoista kuntalaisista on kyse ja yhdestä kassasta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikuntapaikat, strategia, kansanterveys |
Liikuntapaikkoja länsialueelleLauantai 11.6.2016 - Timo Nyt kun on aloitettu länsialueen kaavoitus valtuuston päätöksen jälkeen on hyvä kysyä mitä kaavoitetaan liikunnalle? Ilmeisesti Sammonlahden likuntahallin tilalle rakennetaan uusi isompi liikuntahalli koululaisten sisäliikuntaa varten. Mitä tapahtuu Skinnarilan liikuntahallille?
Entä mitä rakennetaan Kourulaan? Mitä tapahtuu Kourulan hallille?
Lauritsalan päiväkodissa on pieni liikuntatila joka palvelee päiväkodin tarpeita. Tuo sali ei riitä enää koulun sisäliikunnan tarpeisiin.
Nyt on aika turvata kaupungissa vähänevää sisäliikuntatilaa muillekin kuin isoa hallia tarvitseville liikuntamuodoille.
Nuorten ja aikuisten harrasteliikunnalta on vähentynyt liikuntapaikkoja paljon viime vuosina. Kourulaan tarvitaan liikuntatilaa mitä kannattaisi suunnitella yhdessä esim. tanssijoiden kanssa. Siihen saliin mahtuu myös vaikka aikuisten höntsäsähly tai seurakunnan liikuntakerho.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vapaa-aila, koulu, liikunta, kansanterveys |
LauritsalastaPerjantai 26.10.2012 klo 9:36 - Timo Viimeinenkin pankin konttori lähtee täältä Lauritsalasta. Jäljellä on vielä mm. pari ruokakauppaa, parturi ja vaatekauppa. Olen asunut Lauritsalassa nyt kymmenen vuotta. Tämä on ihmisen kokoinen kaupunginosa, mihin on muuttamassa lapsiperheitä. Mitä lapsiperheet tarvitsevat? Koulun, kirjaston, terveyskeskuksen ainakin. Lapset kaipaavat leikkipaikkoja ja nuoret paikkoja viettää aikaa. Vanhemmat tarvitsevat paikkoja kohdata muita. Lauritsalan keskustan kehittämiseen on tehty suunnitelmat, jotka odottavat vain toteuttajaa. Nyt odotellaan haluaako joku rakennusfirma lähteä viemään sitä eteenpäin. Samoin uusien kerrostalojen rakentaminen antaa odottaa itseään. Seurakuntayhtymän rivitalo saisi lähteä mahdollisimman pian seurakuntakodin remontin jälkeen, jotta siihen voisi rakentaa kerrostalon hissillä! Mitä me Lauritsalaiset voimme tehdä arjessa että Lauritsala säilyy elinvoimaisena? Käytetään täkäläisiä palveluita. ostetaan ruokaostokset ja lääkkeet täältä. Käytetään Lauritsalan palveluita aktiivisesti! Näin voimme osoittaa että täällä kannattaa yrittää! Niin ja äänestetään sunnuntaina paikallisia ehdokkaita, ettei Lauritsala unohdu kaupungin päätöksen teossa! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lauritsala, palvelut |
maikkarin vaalipaneeliKeskiviikko 24.10.2012 klo 22:18 - Timo Olipahan aika hässäkkää. Varsin viihdyttävää Mutta mitä jäi käteen? Urpilainen yritti luoda eroa Kokoomukseen ja Katainen yritti puolustaa hallituksen kykyä saada aikaan tuloksia. Kuntapolitiikassa ei ole hallitus oppositio asetelmaa vaan kaikki ratkaisut tehdään yhdessä. Se mikä ratkaisee on äänimäärä valtuustossa. Jos olet eri mieltä hallituspuolueiden kanssa kuntarakenne uudistuksesta niin älä anna niille valtakirjaa kuntiin! Keskustalla on ainoana oma malli miten palvelut hoidetaan: nykyinen kuntakartta toimii jos erikoisterveydenhoito hoidetaan maakuntamallilla. Vastaava malli on monissa euroopan maissa. Itse haluan että koko Lappeenrannassa kuntalaiset saa peruspalvelut läheltä. Miten se hoidetaan, kiinteistöistä tai asuntoautosta, on käytännöllinen. Koulukentän pitää olla varsinkin pienimmille tarpeeksi laaja ettei tarvitse kulkea liian pitkiä matkoja kouluun. Ja tottakai koulukiinteistöjen pitää olla turvalliset kaikintavoin. Sosiaali- ja terveyspalvelut on iso haaste koko Eksotelle. Miten ja missä on kaikki palvelut ja kuinka läheltä saadaan perusterveydespalvelut. Nykyisiä terveysasemia ei saa lakkauttaa, mutta mitä niistä saadaan pitää tarkkaan punnita terveydehuollon ammattilaisten kanssa. Nuorista olen kirjoittanut aiemmin paljon. Ei hukata Suomen tulevaisuutta päästämällä heitä syrjäytymään. Otetaan jokainen ihmisenä vastaan, niin hyvä tulee. |
SoTe palveluistaKeskiviikko 24.10.2012 klo 9:44 - Timo On käyty keskustelua terveysasemien määrästä Lappeenrannassa. Etelä-Saimaa kirjoittaa että Lappeenranta hannaa lisämäärärahojen kanssa ja saisi siitä lopulta maksaa tervysasemien leikkausten myötä. Vai onkohan niin että täyden palvelun terveysasema on siis todella täyden palvelun: kuntouttavaa hoitoa, erikoislääkäripalveluita yms. Ja lähipalveluasemalla käydään hakemassa reseptit ja hoidattamassa ihan tavan sairaudet. Ja kun Lappeenrannan sote-menojen kasvu on n. puolet valtakunnallisesta tasosta, niin hyvinhän tässä menee. Ennenkuin aletaan nostamaan kunnallisveroa, katsotaan mitä palvelua tarvitaan missäkin ja sen jälkeen rahoitustarve sille! |
Ajatus AlakylästäTiistai 23.10.2012 klo 10:43 - Timo On väläytelty Alakylän koulun rakentamispäätöksen perumista. Ei käy. Ei pelkästään siksi että niin on jo päätetty vaan siksi että kouluu tiivisti liittyvää liikuntasalia tarvitaan tässä kaupungissa. Niinkuin aiemmin kirjoitin koulukiinteistöjen muusta käytöstä, on liikuntasaleista huutava pula! Siis Alakylään 1-4 luokkalaisille koulu! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Alakylän koulu |
Leirin kauppakeskusMaanantai 22.10.2012 klo 23:28 - Timo Lampi Aukes sit keskustelu Leirin kauppakeskuksesta uudestaan?! esaimaan sivuilla tuota keskustelua käydään. Kaupallisuuteen en putu, mutta mites ne Kesämäen alakoululiaset, ketkä lähtee puolenpäivän jälkeen kotiin kävellen ja pyörällä siihen liikenteen sekaan?? Jos kauppakeskus palautetaan suunnitteluun pitää mukana olla lapsivaikutusten arviointi, jotta koulumatkoista tulee turvallisia sekä fyysisesti että henkisesti!! Niin ja toivottavasti sinne tulee paikkoija nuorille viettää aikaa jottei ala taas kauhea haloo niistä kamalista nuorista jotak häiritsee kaikkia vain olemalla paikalla! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Leirin kauppakeskus, lapsivaikutusten arviointi |
SoTe-palvelutMaanantai 22.10.2012 klo 10:30 - TImo Lampi Kuntavaalien puhutuin aihe tällä hetkellä on sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen tulevaisuudessa. Miten ne järjestetään ja minkälaisella organisaatiolla. Keskustan malli on kunta-maakuntamalli missä tehtävät on jaettu selkeästi perus- ja erikoisterveydenhoidon välillä. Kunnat hoitaa perusterveydenhoidon ja maakunta ( n. 20 kpl) hoitaa erikoisterveydenhoidon. Suurin ero keskustan ja hallituksen välillä on tuo erikoisterveydenhoidon järjestäminen. Jo kyllästymiseen asti puhuttu hallituksen kuntauudistus toisi n sata kuntaa. Pystyykö nuo sata kuntaa hoitamaan erikoistervydenhoidon? Keskustan kuulemien asiantuntijoiden mukaan ei pysty. Keskustan mallissa säilyy myös kuntien itsenäisyys. Hallituspuoluleet on alkaneet kilpaa huutaa vaalien alla että kuntien pakkoliitoksiin ei lähdetä. No mitä silloin käy sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiselle???? Neljän vuoden kuluttua on seuraavat kuntavaalit. Valitaan silloin samaan valtuutetut maakuntahallintoihin, jolloin suoralla kansanvaalilla valitut päättäjät vastaavat myös erikoissairaanhoidosta. Jaa että taas yhdet vaalit vai? Eräässä keskustelussa saattoi huomata vaaliväsymystä. Ei niinkään kuntavaaleihin vaan ylipäätään. Kahteen vuoteen on ollu eduskunta ja presidentin vaalit ja keväällä tulee EU-vaalit. Mitkä vaalit voisi niputtaa? En tiedä. Mitkä vaalit on sellaiset etteivät sotke eri asioita??? Tuota on hyvä jatkossa pohtia lisää
|
Nuorille vastuuta nuoristaTorstai 18.10.2012 klo 17:11 - Timo Lampi Nuorten syrjäytymisestä on ollut paljon puhetta, ja hyvä niin! Kaiken ketkä eivät voi niin hyvin? Kyllä voi ja kantaakin! Olen saanut
seurata, miten kaverista pidetään huolta, ehkä jopa oman jaksamisenuhallakin. Kaveria ei jätetä – tänäänkään!
aikuisia, kenelle kertoa, että joku kaipaa apua ja samalla keventääMiten me aikuiset voisimme tukea tällaista nuorten vastuullista asennetta? Onko nuorilla paikkoja mihin tuoda kaveria? Onko nuorilla nuoren taakkaa ja ovatko nuorten kodit auki koko kaverilauman tulemiselle? Nuorten tiloja on muutamissa taajamissa. Aukioloajat
vaihtelevat yhdestä viiteen iltaan viikossa. Entä muut kaupunginosat,suurin osa niistä? Missä kokoontuvat vaikkapa Ylämaan nuoret tällä hetkellä? Mitä jos luotettaisiin meidän kylän nuoriin niin paljon, että annetaan heille paikka, minkä he voivat tehdän itsensä näköiseksi. Lappeenrannan kaupungin nuorisovaltuusto (NuVa) voisi tukea tällaista hanketta tekemällä esityksen kaupungille, että nuorille löytyisi muutama satanen vaikka maaliin ja kierrätyshuonekaluihin. Vai annetaanko NuValle valta tukea tällaista toimintaa suoraan?
Etelä-Saimaan uutisoima (5.10) skeittipaikojen remontti osoitti, ettäaikaa saattaa kulua kauankin, jos odotetaan byrokratian toimivan. Jos Nuva voisi itse suoraan päättää tuonlaisista hankeavustuksista, ei tulisi nuorten oma tila hävinneeksi byrokratia rattaisiin! Samalla, kun nuoret hakevat NuValta avustusta tällaiseen hankkeeseen, he sekä
oppivat vaikuttamaan, että ottavat vastuuta omasta elinympäristöstäänja kavereistaan. Alennetaan myös kuntavaaleissa äänestysikäraja 16 vuoteen, että nuoret pääsevät vaikuttamaan suoremmin omiin asioihinsa. Kirkollisvaaleissa ikärajan laskusta on hyvät kokemukset ja nuorten äänestysinnokkuus oli melkein sama kuin kirkollisvaalien yleinen
Rakennetaan yhdessä nuorten kanssa viihtyisä ja turvallinen Lappeenranta!
äänestysaktiivisuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nuoret, vastuu |
Eksoten ja kaupungin välistä "keskustelua"Torstai 18.10.2012 klo 11:04 - Timo Lampi Mitähän Kinnunen ja Jarva haluaa sanoa "keskustelullaan" Eksoten rahoituksesta ja kunnallisverosta? Viimeisen kahden päivän aikana on Kinnunen todennut että Lappeenrannalta tarvitaan lisää rahaa jotta nykyiset terveysasemat säilyisi. hieman oikaistuna toki. Jarva on vastannut että jos Eksotelle annetaan se mitä he pyytää, se tarkoittaa 0,5 prosenntiyksikön korotusta kunnallisveroon. Kuntavaalien ekakertalaisena en muista käytiinkö neljä vuotta sitten jostain aiheesta kaupungin budjetissa näin kovaa kädenvääntöä. Joka tapauksessa. pitääkö kaupungin nosta kunnallisveroa että saadaan terveysasemat säilytettyä? Oma vastaukseni on toistaiseksi maallikkopohjalta että kyllä. Mutta onko Eksote tehostanut omaan toimintaansa vielä tarpeeksi? Vastatkoon he ketkä eksoten valtuustossa istuvat. Koska jos Eksotella on vielä päällekkäisyyttä ja sieltä löytyy säästöjä, niin ne rahat ensin perusteydenhoitoon, ennenkuin lähdetään kuntalaisten kukkarolle. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eksote |
Mitä häviää koulujen mukanaMaanantai 8.10.2012 klo 19:23 - Timo Lampi
Koulu on harvoin pelkkä opinahjo. Koulurakennus pitää toimintaa yllä laajemminkin kuin sivistämistarkoituksessa. Koulujen pihoja rakennetaan suunnitellusti lähiliikuntapaikoiksi. Koulujen liikuntasalit ovat eri liikuntamuotojen käytössä pitkään iltaan. Liikuntasalin katoaminen siirtää liikkumisen kauemmas, mihin ei mennä enää jalan tai pyörällä. Jos koulu lakkaa olemasta, sen kiinteistöjä tarjotaan kyläyhteisölle ostettavaksi tai ylläpidettäväksi. Tuollainen vastuunotto vaatii todella paljon. Siksi ei ole yhdentekevää säästääkö kunnan opetustoimi yhdessä paikassa, siirtäen kuluja muualle. Vastaavasti jos koulutoimi säästää kiinteistökuluissa, häviää kaupunkilaisilta lähiliikuntapaikkoja. Yksi ratkaisumalli löytyy kaupunginosabudjetista. Annetaan kaupunginosaan valittavalle valtuustolle määräraha millä se ylläpitää koulua. Kaupunginosassa voidaan itse päättää mitä koululla tehdään. Onko yksi tila varattu nuorille, ketkä saa tehdä siitä omansa näköisensä. Toinen tila annetaan lapsiperheille ja puukäsityöluokka isien nikkaritilaksi tms. Koko kaupunginosa ottaa vastuuta silloin omasta elinympäristöstään ja sen ihmisistä. Koulutoimen kiinteistökulut pienenevät kun ”vuokran” maksajia on muitakin. Näin säilyy mielekäs elinympäristö, missä on helppo kulkea, missä tuetaan toisia ja mistä huolehditaan ettei se saastu ja likaannu. Silloin päästään lähelle kokonaisvaltaista hyvinvointia, mistä nauttii niin ruumis, mieli kuin ympäristökin. |
Keskustan paikallinen kuntavaaliohjelmaTiistai 2.10.2012 klo 15:41 Keskustan Lappeenrannan kunnallisjärjestö ry Vaaliohjelma 2013-2016
|
Lähipalvelut, terveys ja vihreät arvotTorstai 27.9.2012 klo 22:09 - Timo Mitä tekemistä tuolla kolmikannalla on keskenään? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähipalvelut, terveys, ympäristö |
Opetusryhmät vai opetustekniikkaSunnuntai 16.9.2012 klo 15:06 - Timo Lampi Lappeenrannan kasvatus- ja opetuslautakunta joutuu tekemään vastenmielisiä päätöksiä. ( E-S 16.9 ) Syynä ovat kiinteistöjen korjauksiin uppoavat rahat. Edellisen laman aikana, kun ryhmäkokoja kasvatettiin, moni syrjäytymisvaarassa oleva jäi vaille tarvitsemaansa lisätukea. Nyt ollaan juustohöylällä tekemässä vastaavia ratkaisuja! Millä aikataululla rahaa voidaan palauttaa opetukseen ja kuntalisään? Tulevaisuudessa Alakylän uudisrakennus vie rahaa. Uudisrakennuksen aikana pitää olla varaa pienempiin ryhmäkokoihin! Niin ja kumpaan halutaan laittaa 100 000 euroa? Opetusryhmien kokojen turvaamiseen vai opetustekniikkaan?
Mitä vaikuttaa kuntalisän leikkaus perheiden mahdollisuuteen jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan? Vaikuttaako leikkaus niin, että ei olekaan varaa hoitaa lapsia kotona ja lapset laitetaan kunnalliseen päivähoitoon? Kunnallinen päivähoito on kalliimpaa kuin kotihoito. Toivottavasti säästyvät rahat eivät siirry suurempina kustannuksina muualle!
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ryhmäkoko, kuntalisä |
Yksi LappeenrantaSunnuntai 9.9.2012 klo 22:02 - Timo
Lokakuussa pidettävät kunnallisvaalit ovat ensimmäiset nykyisessä Lappeenrannassa. Kaupunki on laajentunut Ylämaalle ja Joutsenoon. Lappeenrannassa on nyt ainakin viisi isompaa kaupunginosaa, joita voisi jopa kutsua keskustoiksi. Miten Lappeenrantaa kehitetään tästä eteenpäin? Tullaanko keskittymään vain ydinkeskustaan, vai rakennetaanko useamman hyvinvoivan kaupunginosan Lappeenrantaa? Lappeenrannan eri kaupunginosilla on historiaa kauas, eikä näitä kaupunginosia saa näivettää. Joka puolella kaupunkia pitää voida käydä koulua, harrastaa, olla kunnallisen sairaanhoidon piirissä ja viettää hyvää vanhuutta. Se, miten kaikki edellä mainittu toteutetaan, on suuri haaste, mutta kaikki nykyiset lappeenrantalaiset ovat sen haasteen arvoisia. Aloitetaan nyt yhteisen Lappeenrannan rakentaminen, muistaen, mistä tullaan ja yhdessä eteenpäin kulkien. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntavaalit, koko kaupunki |
ArvovalintojaTiistai 28.8.2012 - Timo Lampi Keskusta on tänään julkaissut tulevaan valtion budjettiin liittyvän arvokannanoton. Miten Suomea rakennetaan tässä haastavassa taloustilanteessa? Ja samalla, mitä halutaan kuntavaaleilla sanoa hallitukselle? Onko kaiken keskittävä suuruuden ihannointi sitä, mitä Suomessa ja Lappeenrannassa halutaan? Tuodaanko kaikki palvelut Lappeenrannassa ydinkeskustaan, vai rakennetaanko monikeskustaista kaupunkia. Onko pakko tuoda kaikki kouluun ja hoidettavaksi Pohjolankadun maisemiin, vai saako lappeenrantalainen asua ja elää oikeasti siellä missä kokee kotinsa olevan. On se koti sitten ydinkeskustassa, Simolassa tai Sammonlahdessa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kuntarakenne, arvovaali |
Jäätelöautolle vai Mallu-autollePerjantai 24.8.2012 klo 20:50 - Timo Lampi Tiedotusvälineissä on ollut paljon puhetta vanhustenhoidon resursseista. Päähallituspuolueet kinaavat keskenään, montako hoitajaa tarvitaan osastoilla. Maanantaina 20.8 Etelä-Saimaan Sanomista-palstalla Olli Kemppainen heittää haasteen viimeisessä virkkeessä. "Kun ne (kotihoidon korvausten noston lupaukset) lunastettaisiin sielläkin, missä kesäaikana postinjakelun lisäksi vanhuksen portilla käy vain joka toinen viikko jäätelöauto". Eksotella on jo nyt käytössä Mallu-auto taajama-alueiden ulkopuolisten alueiden terveyspalveluiden turvaamiseksi. Hienoa uutta ajattelua!!. Mallun palvelutarjontaan kuuluu varsin kattavasti sairaanhoidon seuranta. Voisiko näitä palveluita vielä lisätä ja helpottaa näin vanhusten pärjäämistä kotona taajama-alueen ulkopuolellakin? |
1 kommentti . Avainsanat: vanhustenhoito, |